perjantai 24. joulukuuta 2010

Pukinkonttiin

 Tämä postaus tulee ajastettuna siitä syystä, että nämä menivät joululahjoiksi. Tänä vuonna en hirveästi ehtinyt mitään käsitöitä joululahjoiksi tehdä, joten pienet muistamiset lähtee tärkeille ihmisille. Löysin Ihana lehdestä 1/2010 tällaisten puuhelmien mallin ja siltä pohjalta nämä ovat tehty. Lapsille tein hieman lyhyemmät ja aikuisille pidemmät. Näitä olisi voinut tehdä enemmänkin, mutta aika loppui valitettavasti kesken.
 Hieman lähikuvaa helmistä ja tuosta kukan mallista.



 Kokeilin tehdä myös korvakorut ja itse asiassa nämä onnistuivat paremmin kuin osasin koskaan kuvitellakaan. Harmi etten ehtinyt tehdä näitä enempää.

Ei kommentteja: