torstai 17. toukokuuta 2012

Kolmekymppiselle, kortti nro 11/2012

Tänään on pitänyt tehdä vaikka mitä, mutta tähän mennessä en ole saanut kuin tämän kortin aikaiseksi :D Ystäväni täyttää pyöreitä vuosia tulevana lauantaina, joten tein tämän kortin hänelle. Eipä tässäkään mitään sen ihmeellisempää, melko perussettiä.
Mutta nyt on pölyjen pyyhkimisen vuoro ja illalla jännitetään Suomi voittoon!

Äideistä parhain sä oot, kortit nrot 9-10/2012

 Äitienpäivä tuli ja meni, joten hieman mattimyöhäisenä näitä kuvia julkaisen. 
Valmiille korttipohjalle tehty kortti lähti omalle äidilleni. Tähän korttiin en ole todellakaan tyytyväinen. Hirveällä kiireellä tämän tein ja tuntuu ettei ajatukset olleet oikein kasassa. Mutta tässä opetus siitäkin, että aina ei voi onnistua.

Vintage-aiheinen kortti lähti sitten miehen äidille ja tämä onnistui jo huomattavasti paremmin. Jotenkin kyllä tuntuu, että tämän aiheisista korteista tulee hyvin samanlaisia, joten mitään "uutta" on vaikea keksiä. Tykkään tästä taustapaperista joka on itsessään hyvin kaunis.

Omaan kotiin osa 2, kortti nro 8/2012

Pienen ajan sisällä meillä oli myöskin toisen kaveripariskunnan tuparit, joten tässä on heille tehty kortti. Pitkästä aikaa käytin noita Rubber Stamp Tapestryn leimasimia. Näillä saa kortteja aika nopeasti aikaan ja hieman kimalleliimaa päälle niin kortti on valmis :).
Vielä kun joskus jaksaisi pitää ne omat tuparit....

Kissamaiset onnittelut, kortit nrot 6-7/2012

 Tämä kissakortti lähti keskimmäiselle kummitytölleni joka täytti jo 7 vuotta. Korttimalli oli muistaaksen Mojo Mondayn jostain vanhemmasta haasteesta. Aika pirteä ja selkeä kortti. Ja sainpas vihdoin ja viimein noita nappeja hyödynnettyä :)

Toiset kissamaiset onnittelut lähtivät myöskin kummitytölleni joka on kummitytöistäni nuorin. Tosin hänkin täytti jo 7 vuotta :). Syksyllä kaikki kummityttöni ovat jo koulussa, joten kyllä sitä tuntee itsensä vanhaksi. Vastahan he syntyivät!!!
Tämäkin malli taisi olla Mojo Mondayn jokin vanhemmista haasteista.

Omaan kotiin, kortti nro 5/2012

Piiiitkästä aikaa taas täällä. Eipä tässä korttirintamalla ole tapahtunut paljon, joten muutaman kuvan ajattelin pläjäyttää esille. 
Tämä kortti on ns. pikakortti. Noin puolessa tunnissa sen väkäsin kun sen tekeminen oli jotenkin unohtunut. Tämä on lähinnä jämäpapereista tehty kortti. Kunpa saisi enemmänkin hyödynnettyä tuota jämäpaperilaatikkoa...