sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Rippikortteja

Jatketaan näillä tilaustöillä. Eli pari työkaveria tilasi rippikortteja joita en ollut vielä kertaakaan tehnyt. Tällaiset sain aikaan, toivottavasti miellyttää tilaajia.


3D-kortteja on mukava tehdä kunhan saa sen ikävimmän vaiheen tehtyä, eli leikattua palaset irti. Nämä kaksi alimmaista korttia on 3D-kortteja ja itse ainakin tykkään näistä kuvista paljon.

60 vuotta

Nopea postaus vielä tähän helmikuun loppuun. Sain kaveriltani tilauksen kahdesta 60-vuotiskortista josta toinen meni naiselle ja toinen miehelle. Tähän naiselle menneeseen korttiin toivottiin huumoria mutta taisi olla hieman liikaa joten täytyypi hieman fiksailla tuota kortti (eli tehdä kokonaan uusi :D). Tämä kortti siis edelleen myytävänä.

Lintuaiheinen kortti meni miehelle ja niin kuin yleensä, tuotti kortti hieman päänvaivaa. Mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Kortti on hillitty ja juurikin sitä mitä toivottiin.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Barbien mekko

Viikonloppuna tuli tehtyä uusi aluevaltaus. Koitin ensimmäistä kertaa neuloa Barbielle vaatteita. Tällaisen mekon ohjeen löysin täältä.
Oli hieman haastaavaa tehdä sillä ohjeet oli englanniksi tai ruotsiksi ja toi sanasto ei ole oikein hallussa. Mutta kun käännös oli tehty niin itse ohje ei ollut monimutkainen. Pieni kipinä näistä jäi, sillä näitä neuloo aika nopsasti valmiiksi. Lisäksi huhtikuussa on jälleen synttäreitä tiedossa joten mahdollisesti näitä voi joistain synttäripaketeista löytyä...:)

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Muista ystävää 14.2.2010

Muutaman ystävänpäiväkortin ehdin tehdä ja käytin näissä kaikissa korteissa kolmea samaa Magnolian leimasinta. Kokeilin ensimmäistä kertaa masking-tekniikkaa ja suht tyytyväinen olen. Lisäksi tein oman taustapaperin uusista sydän leimasimista.
Näillä korteilla haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa ystävänpäivää!




Tein tämän viimeisen kortin tilauksena työkaverilleni joka toivoi että kortti ei saisi olla liian imelä. Toivottavasti tämä ei ollut sitä :) Hyvin yksinkertainen kortti josta ainakin itse pidin kovasti. Turhan usein tulee yritettyä liikaa mutta kyllä yksinkertainen on kaunista.

Huovutetut lapaset


Hauskaa laskiaista kaikille!
Enpä päässyt tänään pulkkamäkeen mutta jos vaikka tiistaina ehtisi... Nämä lapaset ovat olleet jo kuukauden ajan käytössä mutta enpäs ole ehtinyt niitä tänne laittaa. Tämä talvi kun ollut aika kylmähkö niin nämä ovat tulleet niiiin tarpeeseen. Jostain kumman syystä kaikki mun lapaset ovat ilmeisesti maalla joten piti ihan itse neuloa lapaset jotta sormet pysyvät lämpiminä. Lanka on siis villalankaa (hahtuvalankaa), suoraan jostain kehräämöstä jonka nimeä en nyt muista. Hieman tuollaiset liukuvärjätyt eli ihan samannäköisiä en näistä saanut mutta se ei tahtia haittaa. Kovassa käytössä nämä ovat olleet ja mikä tärkeintä, ovat extra lämpimät :)