torstai 4. lokakuuta 2012

Wedding card, kortti nro 20/2012

 Minulla oli ilo ja kunnia tehdä miehen serkulle ja tämän italialaiselle tyttöystävälle (nykyiselle vaimolle) hääkortti. Häitä vietettiin katolilaiseen tapaan Sardiniassa syyskuussa. Oli ihana kokemus nähdä ja saada osallistua erilaisiin häihin mihin täällä Suomessa on tottunut. 
Mutta nyt itse korttiin. Käytin kortissa Artemion ihanaa pöllöpariskunta-leimasinta. Korttipohja ns. tri shutter card, jota en ole aikaisemmin tehnyt, joten haastetta siinäkin.

 Avattuna kortti näyttää tältä. Vaikka tässä ei koristeita olekaan ihan tuhottomasti niin itse papereiden leikkaamiseen kului yllättävän paljon aikaa. Koristeet olikin jo sitten nopeammin kiinnitetty.
Värssyt löysin netistä.

 Tästä kuvasta näkyy vielä tuo toinenkin värssy paremmin.

 Ja kaiken kaikkiaan kortti näytti siis tältä. Ainakin sulhaselta sain kiitosta kortista joka lämmitti mieltä. Itsekin olen lopputulokseen todella tyytyväinen.

Ruskea onnittelukortti, kortti nro 19/2012

Mitähän tästä kortista oikein kertoisi... Kortti on omalle miehelle tehty synttärionnittelukortti. Olen jostain syystä mieltynyt tähän ruskeaan väriin, joka käy niin miehille kuin naisillekin. Toivottavasti kortista ei tullut liian "hempeä". Nämä miesten kortit ovat aina niin haastavia...
Taustapaperi on itse tehty ja on sitä vähän embossaustakin kortissa harrastettu. Osaan helmistä olen käyttänyt Pearl Makeriä.

Hempeää punaista, kortti nro 18/2012

Johan tässä on taas tovi vierähtänyt kun viimeksi olen päivitellyt blogin puolelle mitään. Opiskelujen aloitus selvästi vie niin paljon aikaa kaikelta muulta, että johan tässä kärsii kortteilut. Mutta ei voi mitään, kortteilla ehtii varmasti myöhemminkin. 

Tämä kortti oli tilaustyö ja matkasi kuulemma Australiaan asti. Hieno juttu! Jatkoin tätä höyhenten hyödyntämistä korteissa ja kyllähän se höyhen ihan kivasti tuohon kävi. Muuten kortti on kyllä aika simppeli kuten tekijänsä :D.